Dressember

Dressember 2016 – mekkojen kuukausi

feature

Olen kuin olenkin mukana taas, dressemberissä. Nyt on siis jo mun neljäs Dressember peräkkäin. Oon kai jo sitten ihan konkari 😀 Vanhempia postauksia aiheesta täältä. Meni kyllä klassisesti viime hetkeen tämä päätös, mutta on se toki mielessä muhinut jo pidempäänkin. Dressember on siis mekkojen kuukausi, jonka aikana kerätään varoja modernia orjuutta vastaan taistelemiseen. Kampanja löytyy täältä:

https://support.dressemberfoundation.org/sinikka

Tänään siis ensimmäinen virallinen mekkopäivä ja silti kampanjaan on jo kerätty huikeat USD 135 000! Jo yli 100 000 USD oli ennen joulukuun alkua kasassa. Sanoisin, että aika vaikuttavaa. Dressember siis on alkanut perustajan Blythe Hillin omasta tyylihaasteesta viisi vuotta sitten, jolloin hän päätti kokeilla voisiko pukeutua kokonaisen kuukauden samaan mekkoon ja stailata sen eri tyyleillä. Lisäksi Blythen sydän paloi jo silloin naisten oikeuksille ja modernia orjuutta vastaan taisteleville tahoille. Hänen elämässään nämä kaksi intohimoa yhdistyivät ja syntyi Dressemeber, kuukausi mekoille ja ihmisarvoisen elämän puolesta. Tällä videolla englanniksi Blythen innostava puhe aiheesta:

Tänä vuonna rahat ohjataan International Justice Missionin ja A21 järjestöjen toimintaan. Molempia olen seurannut muutaman vuoden ajan ja vakuuttunut näiden järjestöjen antautumisesta asialleen ja sitkeästä työstä. Kuitenkaan ilman varoja sitä ei voi tehdä. Siksi olen tänäkin vuonna mukana, mekkoineni ja myös lahjoituksella, kuten aiempinakin vuosina.

Mulla itsellä on vuosien myötä kasvanut tietoisuus ja samalla myös tuska nykypäivän orjien puolesta, joita ihmiskauppiaat myyvät kuin mitä tahansa lihanpalasia joko seksiorjiksi tai orjuutta vastaaviin työolosuhteisiin. Seksiorjuus on aivan kammottavaa ja jos et ole nähnyt, suosittelen myös katsomaan tämän Emma Thompsonin lyhytfilmin aiheesta. Vain hyvät syntymäolosuhteet erottavat meidät tällaisesta todellisuudesta.

Lisäksi tiedostavat kuluttajat tietävät, että mm. vaateteollisuudessa hyödynnetään ihmisten hätää kehitysmaissa ja teetetään vaatteita alipalkoilla aliarvoisissa olosuhteissa, joissain tapauksissa myös lapsityövoimalla. Siten tämä asia liittyy myös eettiseen muotiin ja kuluttamiseen. Siksi olen taas mukana, kun en vaan voi olla vaiti.

Joulukuun teemana on siis Dressember ja seuraavissa postauksissa palailen aiheisiin kuten, Dressemberin säännöt, kuinka selvitä mekossa joulukuisessa Suomessa jne. Saa muuten myös ehdottaa postausaihetta, jos joku asia erityisesti kiinnostaisi.

Eli tästä se lähtee ladies and gents, Dressember 2016!

Päivän asu

Mekko: DIY

Huivi: H&M, vanha

Sukkikset: House Collection, Prisma

Pikkutyttö: Itsetehty, kuvausrekvisiittaa ❤

istuenseisten

 

 

Mainokset

2 thoughts on “Dressember 2016 – mekkojen kuukausi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s