tyyli

Keväinen asu x 2 inspired by Hullut Päivät

This outfit post only in Finnish. Both outfits are second hand in most parts

Huomaan postanneeni viime aikoina aika paljon DIY-aiheisia juttuja. Siksipä nyt otankin rennommin ja revittelen vähän taas asuilla. Hullujen Päivien kuvasto sai minussa aikaan inspiroitumista. Hullaannuin siis minäkin, tosin ei siihen suuntaan kuin varmaan oli tarkoitus. Mulla vaan teki taas mieli kaivaa vanhoja vaatteita kaapista ja stailata niitä kevättä varten. Nämä asut siis ovat löyhästi saaneet inspiraatiota hullareiden kuvastosta. Sielläkin näkyi paljon tummansinistä ja myös nudea. Itselläni on hullareiden ostoksista vähän huonoja kokemuksia. Laatu ei ole kaksista ja siihen ostosmaniaan vaan jotenkin ”joutuu” mukaan heti Stokkan ovista sisään astuttuaan… Immuuni en siis ole minäkään, vaikka pyrin tekemään järkeviä ostopäätöksiä. Omasta luonteenheikkoudesta johtuen, minulle järkevä ostopäätös onkin siis jättää käymättä koko kaupassa keltaisen manian aikaan 😉

Mutta mun asuihin. Molempien asujen lähtökohtana on muutama vuosi sitten kälyltä saamani American Apparelin mekko, jonka olen sittemmin lyhentänyt omiin mittasuhteisiini paremmin sopivaksi. Tämä mekko on tosi kaunis väriltään ja malliltaan. Sopii minusta arkeen ja juhlaan eri tavoin stailattuna. Täydellinen käyttövaate siis. No ainoana miinuksena varmaan materiaali, joka on 100% polyester, mutta ei tämä silkkisenä mikään jokapäiväinen vaate olisikaan. Oulussa ei ihan näin vähissä vaatteissa vielä pysty ulkoilemaan, mutta saahan sitä unelmoida ❤

mekko

Ensimmäinen asu on vähän enemmän ”asiallinen” ja menisi vaikka treffiasuna kivasti ja varmaan rennommassa toimistossa myös. Halusin kokeilla näitä jo aiemmin esiteltyjä kirpparilta löytämiäni loafereita myös mekon kanssa. Aika kivasti ne minusta toimii. Nude ja tummansininen on aika pomminvarma yhdistelmä. Vyö on ainoa uutena ostettu osa tässä asussa. Villatakki on samaiselta kälyltä saatu Acnen.

villatakkiasu

villatakkiasu2

villatakkiasu3

kenkä2

Toinen asu on rennompi. Farkkutakki on vanha kirpparilöytö varmaan kymmenen vuoden takaa. Tennarit on Fred Perryt, joiden maalaamisesta postasin viime syksynä. Myös aurinkolasit on kirpparilta.

tennariasu

tennari2

2015-11-06 10.15.28

Laukuthan näistä molemmista puuttuu. Syy on siinä, että mulla olis yhden ruskean/nuden laukun aukko nykyisessä garderobissa. Oon miettinyt pitkään ja hartaasti minkälaisen hankkisin. Vielä en ole päätöstä lähelläkään. Suositelkaas mulle lukijat omaa suosikkilaukkumerkkiä? Laadukas, kestävä, ajaton ja eettinen ois kiva. Onko liikaa pyydetty? Niin ja tärkein kysymys: mitäs tykkäätte asuista?

 

Advertisements

11 thoughts on “Keväinen asu x 2 inspired by Hullut Päivät

  1. Minäkin ihan inspiroidun, koska mullakin on tuo mekko, tummansinisenä. Siltä samaiselta kälyltä saatu. On se hyvä, että jotkut ottavat tosissaan sen naistenlehtien vakioneuvon, että pitää ostaa useammassa värissä, kun löytyy mieluinen malli 😉

    Tykkää

  2. Kaunis mekko, minulle tietenkin liian casual mutta sopii sinulle erittäin hyvin. Mutta tuo farkkutakki, aivan ihana 🙂 Ihanaa kun kesä alkaa tulla ❤

    Tykkää

    1. Farkkutakki on mun aarre, rakastan sen leikkausta ja tyyliä. En edes muista mistä oon sen aikanaan löytänyt, mutta varmaan vuosikymmenen se on mun vaatekaapissa ollut. Ja se ei ihan heti kierrätykseen joudakaan. Kiitos Nelli 🙂

      Tykkää

  3. Asu näyttää todella hyvältä, molemmilla tavoilla stailuttuna! Mulla on muuten hyvin samannäköinen farkkutakki, tosin hitusen vaaleampi. Ostin sen 10 vuotta sitten New Yorkista ja on mun lemppari :). Laukkuun en osaa antaa suositusta, mulla on nimittäin monta lemppari merkkiä.

    Tykkää

    1. Kiitos Hanna. Asussa on myös se värimaailma, jossa kesällä viihdyn. Musta vaihtuu usein tummansiniseen.

      Hyvä farkkutakki on kyllä ikuinen, jos ei hajoa. Kannattaa siis tosiaan etsiä ”se oikea” ja pitää siitä kiinni 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s