Yleinen

Luomisen – vai oliko se luomattomuuden- tuska

Post only in Finnish

Onkohan käsitöiden tekemisessä sama juttu kuin liikunnassa: kun sen makuun pääsee, asiasta syntyviä hyviä tuntemuksia jotenkin tarvii säännöllisesti? Tai jos ei saa niin kaikki ympärillä olevat sen kyllä huomaa. Kyseessä ei siis varsinaisesti ole luomisen tuska vaan se, ettei saa tai siis ehdi luoda.

Myönnän siis, että olen ollut hieman tavallista huonotuulisempi kimonoprojektin jälkeen. Ihan vaan siksi, että en ole varsinaisesti ehtinyt aloittaa mitään uutta. Halusin vähän kirjoittamalla jäsentää mistä tämä kaikki johtuu. Miksi en oikein saa aloitettua mitään, vaikka mun päässä on noin tuhat toteuttamatonta ideaa ja lisää tulee, jos vaan kovalevy antaa myöten…

Kaiken pahan alku ja juuri on mulle kaavat. Kaavojen piirtäminen tässä perhearjessa on lähinnä huvittavaa, kun omat aikaikkunat vaihtelee minuutin ja ehkä kymmenen minuutin välillä. Siinä ehtii levittää kaava-arkin ja vähän skannailla missä se suunniteltu kaava sijaitsee. Ja melkolailla kaavapaperin asettelun jälkeen mua tarvitaankin jossain muualla. Nyt varmaan ymmärrätte miksi teen aika monesti kaavat vähän summassa. Muuten en tekisi ikinä mitään… Ja asiaa ei auta tietenkään se, etten erityisemmin tykkää kaavojen piirtämisestä.  Nytkin vois blogitekstin kirjoittamisen sijaan piirtää niitä kaavoja 😀 Ompeluvaiheessa kestänkin sitten keskeytykset paremmin, koska silloin voin oikeasti tehdä sauma kerrallaan ja mulla on koneet koko ajan esillä. Tässä vaiheessa yleensä elämä jo helpottaa, koko perheellä. Mulla ei diagnoosina siis ole edes ompelujumi, koska ompeluvaiheeseen päästyäni, ei tule mitään jumeja. Se on pelkkää flowta, vaikka välillä joutuis ratkomaan ja takkuamaankin.

2015-10-29 14.27.54
Täällä elämä on pelkkää flowta…

Toinen hankala asia mulle, on tehtävien priorisointi. Mennäkkö urheilemaan vai istuako ompelukoneen eteen, siinä vasta pulma. Molemmat on tärkeitä juttuja. Joskus yhtä ja toisinaan toista. Siivotakko keittiö vai piirtääkö kaavoja? Järjestääkkö pieniä vaatteita pois lasten vaatekaapeista vai leikatakko kankaita lasten uusiin vaatteisiin?

Kolmas asia, joka on oikeasti mulle ehkä isoin haaste on haahuilu. Haahuilu somessa ja kotona. Tämä liittyy edelliseen kohtaan eli tehtävien priorisointiin. Kun on lasten kanssa tuhat asiaa kesken koko ajan, on tosi hankala keskittyä mihinkään yhteen asiaan, edes naisena. Naiset tutkitusti pystyy multitaskaamaan loistavasti, mutta raja se on meilläkin jossain kohtaa. Ja lopulta se asia mikä itselleni kuitenkin tuo eniten tyydytystä on, että saan oikeasti loppuun jotain tehtäviä.

Some-haahuilu on ihan oma lukunsa ja siitä teen parannusta päivittäin… Pinterest on Facebookin ohella pahin. Sieltä saa nimittäin LISÄÄ ideoita päähän pyörimään. Niinkuin niitä nyt oikeasti vielä lisää tähän päänsisäiseen kaaokseen tarvittaisiin?!? Muutenkin somessa saa kulumaan ihan käsittämättömän paljon aikaa, jos asiaan ei yhtään kiinnitä huomiota.

Dia1

Miten siis selätän tämän käsillä olevan hankalan tilanteen? Tässä oma ratkaisuni, nopeasti kokoonkasattu:

”Ompelevan kotiäidin huoneentaulu”

  1. Tee päätös siitä mitä aiot tehdä ja aloita. Hoida asia kerrallaan. Perhe ensin, ompelu sitten
  2. Jos ylimääräistä aikaa on sulje Pinterest (oikeasti) ja kääri hihat. Aloita jostain. Tee edes yksi juttu, vaikka kankaiden esipesu
  3. Katso taaksepäin ja mieti mitä olet jo saanut aikaan. Sulla on kolme pientä lasta, ei sun tarvi just nyt olla käsitöiden superwoman. Tän kuuluis olla KIVA harrastus.
  4. Älä hyvä ihminen koko ajan pode huonoa omaatuntoa siitä mitä ET ole tekemässä. Keskity käsillä olevaan hommaan ja nauti siitä. Vaikka se olisikin oma projekti ja pyykkikori pullistelisi pesemättömistä pyykeistä. Joskus pitää tehdä omiakin juttuja, että jaksaa suurimman osan aikaa tehdä muille juttuja.

Kuulostaako tutulta? Miten te ratkaisette ajanpuuteongelmat arjessa? Säästättekö unessa vai vähennättekö vaan raa’asti tavoitetasoa?

Advertisements

10 thoughts on “Luomisen – vai oliko se luomattomuuden- tuska

  1. Tosi tutulta kuulostaa kaikki tuo, haahuilua myöten. Ja sitten joskus käy niin kuin mulle toissapäivänä: Yli vuosi sitten ostin villakangasta hametta varten. En ehtinyt viime talveksi tehdä, ja tänä talvena sen muistin. Yli kuukauden kangas odotti esillä, että tekisin sille jotain, mutta ei vaan muka ollut aikaa. Toissapäivänä sain yllättäen tunnin omaa aikaa ja päätin käyttää sen kotitöiden sijasta johonkin kivaan. Kun kerrankin satuin olemaan yksin kotona, niin ajattelin, että jos nyt ainakin leikkaan sen kankaan. Sain ommeltua hameen melkein valmiiksi ja samalla innolla sitten perheen kotona ollessa loppuun (mun on ainut mahdollisuus ommella ruokapöydällä, eli koneen esille ottaminen on oma projektinsa), eihän siihen iät ajat haudottuun hamoseen mennyt lopulta kuin reilu tunti, ja siitäkin iso osa sovitteluun ja kaventeluun. Tuntui ihan hassulta, että miksen muka ole löytänyt tälle aikaa aiemmin.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista Amria. Arvasin, etten ole yksin edes haahuiluni kanssa 😀 Onnea hameprojektin valmistumiselle. Ei niissä kauaa useinkaan mene, kun vain homman saa rullaamaan. Mulla itselläni on just tämä ryhtymään ryhtyminen, joka on suurin ongelma. Vaikka kuinka rakastankin sitä loppuunsaattamisen tunnetta. Ja tuo ompelutilan puute on muuten harmillista ja todellinen este. Ei voi vaan istua tekemään yhtä saumaa, kun siihen ois aikaa.

      Tykkää

  2. Voi, niin tuttua, niin tuttua! Meillä hankaloittaa vielä se että tässä talossa ei kertakaikkiaan voi ommella enää iltakymmenen jälkeen, kaikki äänet kuuluu naapureihin. Eilen sain lapset nukkuun 10 vaille 10 (mies ei ollut kotona). Olin ihan että jes, ehdin ompeleen 10 minuuttia! Aaargh! Joskus ompelen vaiva sylissä esikoisen kaasuttaessa, silloin ei uskalla ees nuppineuloja käyttää, työn jälki on mitä on mutta pakko tehdä edes niin jos aikoo jotain tehdä. Onneksi kaavoja voi piirtää keskellä yötä. Jos ei kauheesti rapisuttele papereita.

    Tykkää

    1. Voi en ole edes tajunnut arvostaa rivitaloasumista tuossa mielessä, mutta sun kommentin jälkeen todella arvostan. Ja joustavia kivoja naapureita myös. Mutta illalla voi aina blogata, jos ei muuta pysty 😉

      Aika extremelle kuulostaa sun taapero-ompelu, mutta totta se on: joskus sitä tekee mitä vaan, että saa ommeltua. Itse yleensä lahjon kolmevuotiaani nappilaatikolla, jota saa järjestellä parhaaksi katsomallaan tavalla. Kiva, kun kävit kommentoimassa Terhi!

      Tykkää

  3. Kyllä, juuri näin se on! Ja jotenkin kauheaa, että ompelemisesta ja käsitöistäkin on tullut itselle stressiä, kun ei ehdi tehdä kaikkea kivaa, mitä haluaisi tehdä… 😀 Toisaalta onneksi aika hoitaa joskus asiat niin, että se ennen kivannäköinen vaate ei enää miellytäkään silmää yhtä lailla vuoden päästä, joten ei sitä enää tarvitsekaan tehdä. 😉 Minä inhoan myös kaavojen piirtämistä. Todennäköisesti tekisini paljon enemmän ompeluksiakin, jos ei tarvitsisi jäljentää kaavoja. Ja ilmankaan en osaa ommella.

    Tykkää

    1. Miten mä en oo huomannut sun kommenttiin vastata :O No parempi puoli vuotta myöhässä kuin ei ollenkaan! Joo kaavojen jäljentäminen on itsellekin aika inhokkia, mutta oon koittanut nykyisellään ottaa sen vaan osana harrastusta. Viime aikoina oon ihastunut Ottobren kaavoihin erityisesti lapsille. Ja siksi oon saanut jopa tuohon piirtämiseen motivaatiota.

      Nykyisin teen ite niin, että jos oikein alkaa stressaamaan ompelu niin pidän vaan välipäivän tai useamman. Yleensä se pikku tauon jälkeen taas maistuu. Kiitos vielä kommentista ja anteeksi hajamielisyyteni 🙂

      Tykkää

  4. Oli kyse mistä tahansa mä en koskaan tingi yöunista 😀 i need my beauty sleep ;D Teen kaikkia omia juttuja juurikin minuutti kerrallaan, kun lapset leikkii hetken rauhassa tai toinen nukkuu ja toinen katsoo lastenohjelmia. Olisikin luksusta joskus tehdä koko päivä mitä itse haluaa 🙂

    Tykkää

    1. Sama strategia ku mulla, minuutti ja sauma kerrallaan mennään 🙂 Yöunista en pysty myöskään tinkimään tai minusta tulee aika sietämätön tyyppi. Vielä kun tuo vauva nukkuis joka päivä yhtään missään rytmissä niin helpottais elämää. Mutta nautin vauvasta ja tästä elämäntilanteesta myös täysillä. Kaikelle aikansa 🙂 Olis kyllä luksusta saada koko päivä itselle, mutta veikkaan, että sekin mulla kuluis ainakin osittain haahuillessa 😄

      Tykkää

  5. Haahuilu on tuttua täälläkin. Ei viitsi edes aloittaa, vaikka ehtisi ehkä jonkun hetken tehdäkin jotain. Tietää ettei aikaa ole enää monta minuuttia, niin sitten sitä vaan istuu selaamassa jotain lehtiä tai kirjoja. Kaavat useimmiten saa odottaa sopivaa hetkeä, joka meni yleensä jo :D. Minäkään en tingi yhtään yöunista. Nukun muutenkin niin huonosti, niin siitä en enää uskalla nipistää kuin hätätapauksissa. Olen sitten laskenut omaa vaatimustasoani, siivoan kevyemmin ja teen nopeita ruokia, joita voi parina – kolmena päivänä syödä peräkkäin (laatikkoruuat on ihan parhaita, kun niitä ei tartte edes vahtia kovin kummoisesti valmistumisen aikana). Hyvin on pärjätty, vaikka en joka viikko tee perusteellista siivousta tai joka päivä laita erilaista ruokaa. Oman hyvinvoinnin kannalta on ihanaa saada niitä hetkiä rakkaan harrastuksen parissa. Meillä tosin toimii tosi hyvin myös se, että ollaan jaettu viikosta illat miehen kesken. Kummallakin on yksi/kaksi iltaa omiin juttuihin käytettäväksi ja loput on sitten perheen yhteistä aikaa. Viikonloppuisin sitten vietetään muutenkin enemmän aikaa yhdessä. Tietenkin tämä ei aina toimi näin, kun mies on käytännössä katsoen viikot ulkomailla :D. Meillä tosin poika on se verran iso, että on parina päivänä viikossa jonkun kaverin luona leikkimässä tai kaveri on meillä, silloin mullakin jää puuhailuun enemmän aikaa.

    Tykkää

    1. Hyvä jos muutkin haahuilee. Sitä aina kuvittelee, että muut käsityöbloggarit on aikaansaavempia ja aina määrätietoisesti työhön ryhtyviä. Niin se some-maailma vaan luo tietynlaisia mielikuvia.

      Joo uni kunniaan! Ei ole kellään perheessä kivaa, jos äiti on väsynyt. Kaikki arjen helpotuskeinot laatikkoruokia myöten on mullakin käytössä. Ja tottahan on, että vauva-aika kestää vain hetken. Meilläkin isommat jo antaa mun ommella ja touhuta omiani. Hyvä järjestely tuo vanhempien vapaaillat. Oon kuulut muiltakin vastaavasta ja varmasti otamme käyttöön, kunhan tämä tissitakiainen suostuu isinkin hoitoon muutamaksi tunniksi 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s