Yleinen

4 oppia kierrätysompelusta

Post only in Finnish

Olen nyt ehkä kolmisen vuotta aktiivisemmin harrastanut ompelua nimenomaan kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. Ajattelinkin jakaa teille tärkeimmät oppini, jotka olen itse tässä ajassa aiheesta itse saanut, nimenomaan kantapään kautta. Jospa joku välttyisi muutamalta turhalta mutkalta tämän kirjoituksen ansiosta.

Sain idean tähän postaukseen, kun tässä ihan vastikään lakanasta tekemäni mekko hajosi atomeiksi jo kolmannen käyttökerran jälkeen. Aina ei todella mene nämä käsillä tekemiset niinkuin siellä Strömsössä. Lievästi sanottuna harmitti, mutta päätin kuitenkin kääntää tappion voitoksi. Siinä tappiossa kylvettiin siis tämän kierrätysompelulistauksen siemen. Lisäksi ajattelen, että tulipahan nyt ilmaisella kankaalla testattua kyseinen malli. Nyt voi sitten hyvällä omallatunnolla vaikka ihan kaupasta ostaa uuden kankaan toiseen versioon.

mekko

Mitä siis kannattaa huomioida, ettei käy niinkuin tälle himotuunaajalle tuon edelläesitellyn mekon kanssa. Tässä siis allekirjoittaneen kierrätysompelun lessons learned, olkaapa hyvät.

1. Lähtökohtana materiaali

Kierrätysmateriaalia hankkiessa tai etsiessä tulisi aina miettiä lähtökohtaisesti minkälaiseen projektiin materiaali voisi sopia eikä niinkään lähteä etsimään materiaalia jotain tiettyä mallia varten. Normaaleissa kankaasta vaatteeksi tehtävissä projekteissa on lähtökohtana usein joku mallilehden kaava, jonka kanssa voi lähteä kangaskauppaan etsimään siihen sopivaa kangasta.Voihan tottakai kangaskauppaankin lähteä vaan inspiroitumaan ja usein kangas itsessään saattaa tuoda ajatuksen tietystä vaatteesta. Mutta minusta tämä materiaalilähtöisyys on kierrätysmateriaaleja hyödynnettäessä paljon korostuneempaa.

Kierrätysompelussa materiaalina voi olla vaikka mitä: vanha valmis vaate tai vaikka verhot. Silloin on mietittävä minkälaiseksi vaatteeksi ko. materiaali parhaiten taipuisi (laskeutuvuus, kestävyys jne). Myös mieikuvituksen käyttö nousee ihan uusiin sfääreihin, koska vanha villapaita voikin taipua koristetyynynpäälliseksi ja pöytäliinasta taas tulisi kiva hame. Eli jumiin ei voi jäädä materiaalin alkuperäiseen käyttötarkoitukseen vaan antaa ideoiden lentää.

Toki joskus saattaa käydä todellinen tuuri ja saattaa löytää täydellisen materiaalin kierrätettynä vaikkapa juhlamekkoon. Nykyisin on mm. paljon vanhoja mummojen pitsiverhoja kirppareilla, joista voi tehdä trendikkään pitsimekon tai vaikka pitsisen kynähameen.

IMG_2710

Kannattaa myös metsästää laadukkaita materiaaleja kuten silkkiä (löytyy esim. huiveista) ja nahkaa (vanhat nahkatakit). Jälkimmäiset on erityisen upeita ja kestäviä tuunausmateriaaleja. Niistä on hyvänä esimerkkinä nämä vanhasta haisevasta nahkatakista tehdyt nahkaleggingsit, jotka on edelleen käytössä ja kaikin puolin mahtavat.

2015-09-15 15.53.40

2. Oikea materiaali oikeaan projektiin

Tämä liittyy kohtaan 1 ja tästä olen oppinut kaikkein eniten. Kierrätysompelussa jos missä on tosi tärkeää valita oikeanlainen kangas oikeaan projektiin. Tästä sain tosiaan parin päivää sitten tuta lakanamekkoni kanssa… Ohuemmat ja kuluneemmat kankaat kestävän vähän kulutusta kun taas vaikka joku paksu vanha farkkukangas kestää vaikka mitä.

Tästä muutama käytännöllisempi esimerkki. Hauraampaa tekoa olevan kankaan voi vielä hyödyntää esim. huivina. Tyyppiesimerkki on vanha projektini Pyjamanhousuista huivi.

IMG_2508

Huono idea sen sijaan oli vanhojen pyjamanhousujen hyödyntäminen pikkupoikien shortseiksi. Niistä tuli kyllä yltiösöpöt, mutta kangas meni rikki toisella käyttökerralla. Sama pätee näköjään myös vanhaan lakanakankaaseen… Vauvalla sen sijaan materiaali voi myös olla huokoisampaa ja vanhat jo pehmenneet kankaat ovat oikein miellyttäviä vauvaompeluun. Olenkin siis suunnitellut miesten vanhojen pyjamahousujen hyödyntämistä pikkutytön mekkoihin. Siinä luulisi kestävän pikku pojan sortseja paremmin.

2015-03-07 22.59.47

Toinen huomioitava asia on, että varsinkin halpismerkkien trikoot on nykyään todella surkeaa kamaa ja niistä harvoin on seuraavalle käyttäjälle. Kivaa trikookudetta niistä kyllä tulee. Trikookuteesta voi sitten tehdä vaikka kudotun maton tai virkatun korin.

IMG_0001

Toinen hyvä käyttötarkoitus huonohkolle trikoolle vähän kulahtaneelle on esim. vaatteen tai vaikka trikoopaidan hupun vuori. Myös parempia osia trikoopaidoista voi käyttää uusien vaatteiden yksityiskohtina, esim. taskuina.

Itse tein vanhoista trikoopaidoista aikanaan tämän leveäraitaisen maxihameen. Idea oli loistava, mutta materiaali ei 😦 Vanhat paksumpaa trikoota olevat t-paidat voisivat tällaisessa projektissa toimia parhaiten. Omani olivat liian ohutta halpistrikoota ja hame ei näyttänyt hyvältä kovinkaan pitkään. Eli ei jatkoon ainakaan näillä mun materiaaleilla…

IMG_0078

3. Tee yksinkertaista, jos materiaalin laatu epäilyttää

Mikään ei harmita niin paljon kuin huomata, että suuri vaivannäkö ommellessa vain huomataksesi, että materiaali olikin surkea tai tarkoitukseen sopimaton. Jos siis mietit kannattaako ko. materiaalia hyödyntää, niin tee siitä mieluummin kolmen sauman surautus kuin kolmen viikon projekti tyyliin muotolaskostettu ja vuoritettu mekko.

Helpoimpia ja omasta mielestä parhaita projektejani ovat olleet miesten kauluspaitojen pienennykset omaan käyttöön.

IMG_3290 2016-01-20 12.27.37 2016-01-08 14.52.08

Nopeita projekteja ja materiaalia on paljon saatavilla kirppareilla. Muita hyviä ideoita on mm. vanhasta trikoo- tai collegepaidasta muutamalla saumalla surautettu kynähame.

2016-01-31 14.30.59

Myös pienen lapsen housut vanhoista collareista on kohtuullisen helppo projekti. Olen tosin nyt oppinut, että leikki-ikäisestä ylöspäin en kovin helposti lähde alaosaa tekemään yhtään kuluneesta materiaalista. Kokemus on osoittanut, että ne ei vaan kestä.

4. Varaudu pettymyksiin

Kuten kaikessa ompelussa, pettymyksiä tulee kierrätysmateriaaleista ommellessakin. Aina ei kaikki suju odotusten mukaan ja joskus vaan tulee huteja. Materiaali on huonoa tai sitten vaan kyseiseen vaatteeseen muuten epäsopivaa.

Ne eivät useinkaan ole taloudellisesti kovin dramaattisia, koska materiaalit ovat edullisempia ja usein jopa ilmaisia. Mutta kyllä oman vaivannäön valuminen hukkaan tottakai harmittaa. Nämä pienet mutkat matkassa voi kuitenkin ottaa oppimiskokemuksena. Niin minäkin (enimmän harmituksen nieltyäni) lopulta tein. Nyt jo odotan innoissani löytäväni kauniin kankaan uuteen mekkoprojektiin, koska kaava on olemassa ja testattu 🙂

Tiedän, että lukijoistakin osa käyttää kierrätysmateriaaleja ompeluprojekteissa. Oliko tässä teidän mielestä tärkeimmät huomioitavat asiat? Lisävinkit on tervetulleita! Ja toivottavasti tästä on myös apua aloitteleville tuunaajille, että teidän ompelusten tiellä olis vähän vähemmän vastamäkiä.

9 vastausta artikkeliin “4 oppia kierrätysompelusta

    1. Kiitos Nelli 🙂 Tuo on kyllä hyvä vinkki ja nimenomaan asenne: kaikesta voi tehdä jotain. Luovuus vaan valloilleen ja roskiskelpoinenkin tavara saa uuden elämän!

      Tykkää

  1. Tää sun blogi on mulle vähä niinku kierrätysompelun ”raamattu” 😀 Inspiroiva blogi, mulle tulee aina hirveästi ajatuksia, vielä kun kerkeisi toteuttaa niitä 🙂

    Tykkää

    1. Voi Nora miten rohkaiseva kommentti ❤ Aina ihan parasta kuulla, että ihmiset inspiroituu mun tekemisistä ja saa ideoita omiin käsitöihin. Se on parasta palautetta mitä voi saada:)

      Tykkää

  2. Kiva postaus! Oon niin samaa mieltä. Materiaalin laatu on ihan ykkösjuttu. Oon itse siinä tosi tarkka. Moni kierrätysompelija poistaa nypyt nypynpoistajalla, mut itse en ole siihen lähtenyt. Uskon, että kerran nyppyyntynyt materiaali nyppyyntyy myös uudestaan. Vai saavutetaanko jossain kohtaa nyppyytymisen kulminaatiopiste? Vanha nahkatakki on ihan suosikkimatskuni. Samoin miesten puvut. Ne on ihan mahtavia esimerkiksi laukkuihin, mut myös vaikka hameisiin tai vain tehostemateriaaliksi paitoihin tms. Materiaaleina ne on just ihanan vahvoja ja laadukkaita. Tylsä juttu, että se uusin mekkosi hajosi heti. 😦 Pitsihame on ihana! 🙂

    Tykkää

    1. Oon ymmärtänyt tuosta nyppyyntymisestä, että jossain villalaaduissa yksi nypynpoisto riittää ja sen jälkeen nyppyyntyminen loppuu. Olisko ollut kashmir tai merino? Mutta jossain halpisvaatteessa se taitaa olla ikuisuuskierre…

      Olinkin unohtanut nuo miesten puvut. Niiden materiaalit on kyllä todella laadukkaita ja useimmiten ne päätyvät kirpparille todella vähän käytettyinä. Olen miesten takkeja poikien takkimateriaalina hyödyntänyt ja hyväksi havaittua on!

      Tykkää

  3. Hyvä postaus ja hyviä pointteja! Materiaali on minustakin kierrätysompelussa tärkein, olen minäkin saanut mekkoni rikki, kun ompelin liian kuluneesta lakanasta. Harmittaahan se, mutta tietää ainakin mitä tehdä seuraavalla kerralla toisin. Mun lemppareita kierrätyksessä on kauluspaidat ja farkut. Varsinkin farkuista saa niin paljon kaikkea ja materiaali on yleensä tosi kestävää. Mummoni keräsi kaikki napit ja muut talteen, jos vaate oli muuten sellainen ettei siitä saanut enää mitään tehtyä.

    Tykkää

    1. Kiitos Hanna ja lohdullista kuulla, etten ole ainoa, jonka kierrätysmekko on nopeasti hajonnut… Farkku on kyllä mahtimateriaali kestävyydeltään. Itselleni en ole oikein osannut kovin monenlaista farkusta tehdä, mutta lapsille sitten jo enemmänkin. Napit ja ehyet vetoketjut sekä erinäiset nauhat keräilen talteen minäkin. Ainakin uskon säästäväni siinä pitkän pennin, ettei niitä tarvi aina uutena ompeluksiin hankkia 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti