(Liian) hyvin pukeutuva äiti = itsekäs äiti?

This Post is in Finnish Only, Apologies for all English Readers 🙂

Tässä postauksessa nostan esiin muutaman teeman liittyen äityteen ja pukeutumiseen, joita olen itse miettinyt ja joiden kanssa olen kipuillut aika paljonkin viime aikoina. Luin joku aika sitten SoMesta juttua mm. äidistä, josta tehtiin lastensuojeluilmoitus ”liian” treenaamisen (4x viikko) takia. Jäinkin pohtimaan sitä miten äitiys vaikuttaa moneen asiaan identiteetissämme, eikä muuten vähiten siihen miten pukeudumme. Raskausaikana koko garderoobbi uusitaan, koska keho muuttuu lyhyessä ajassa radikaalisti. Myös synnytyksen jälkeen keho on todennäköisesti erilainen kuin ennen raskautta. Kaikki tämä tottakai vaikuttaa myös vaatevalintoihin.

Äitiys tuntuu vaikuttavan myös siihen mikä on äidille hyväksyttävää käytöstä. Olen aistinut asennetta, että ”liiallinen” itsestään huolehtiminen merkki itsekkyydestä, kuten ehkä oli ajatus tässä treenaavan äidin tilanteessa? Onko siis äiti, joka laittaa lapset aina ykköseksi itseään laiminlyöden, automaattisesti parempi? Itse pohdin asiaa tottakai pukeutumisen lähtökohdista. Eli kuinka paljon äiti saa ulkonäköönsä ja lookkiinsa panostaa, olematta silti huono ja itsekäs äiti? Itsekin tunnistan ajattelevani, etten ehkä olekaan tarpeeksi ”normaali” ja sitä kautta ”riittävän” äitimäinen kaikkine stailaushöpsötyksineni.  Koska siis minun kummallisessa ajatusmaailmassani jokin stereotypia kotoisasta äitityylistä (jota en edes oikein osaa määritellä) on ainoa hyväksyttävä lookki hyvälle äidille, pidän  välillä itseäni vähän huonona äitinä, kun oikeasti käytän aikaa siihen, että stailaan erilaisia asuja lähes joka päivä ihan muuten vaan. Ja kaiken kukkuraksi nautin siitä. Voiko siis olla hyvä äiti ja käyttää kynähametta vaikka ihan arkisin?

Kesäinen puistoasu?

Syksyinen puistoasu?

 

Toinen minua mietityttävä tässä aihepiirissä on miten äitiyden vaikuttaa vaatevalintoihimme ihan käytännön tasolla. Itselleni ainakin väistämättä äitiyden myötä vaatteiden yhdeksi tärkeimmäksi ominaisuudeksi on noussut niiden mukavuus ja käytännöllisyys. Puistossa notkumisesta ja arjen pyörityksestä huolimatta en kuitenkaan suostu heittäytymään ihan kokopäiväisesti leggings-tunika-linjalle. Niin mukava kuin se minustakin on. Ehkä en vaan ole etsinyt oikeista paikoista, mutta jotenkin tuntuu, että mukavia ja staileja vaihtoehtoja ei ole ihan älyttömästi tarjolla. Tai ainakin niitä pitää etsiä erikseen yksi vaate sieltä ja toinen täältä. Toinen huomio on, että minusta lähes kaikki eri äitiyden alkuvaiheisiin suunnatut vaatteet (äitiys ja imetys lähinnä) on samasta muotista veistettyjä ja aika tylsiä. No joillain merkeillä on yritystä, mutta pääosin ne näyttää kaikki samalta.

 

Lisäksi olen pohtinut sitä mielikuvaa, jonka muotiala luo erilaisista asukokonaisuuksista. Luvalla sanoenhan 90% niistä on ihan täysin käyttökelvottomia äidin, tai monen muunkaan aktiivisen naisen, arjessa. Huomasin tuossa yhtenä päivänä hymähteleväni katsellessani jotain nuorta ja kaunista blogistia eteerisenä poseeraamassa korkkareissa ja ihastuttavassa asussa, käsissään clutch-laukku. Tukka ponnarilla ja tennarit jalassa, ajatus moisesta outfitista lähinnä huvitti, niin kaunis kuin se olikin. Vaikka editorial-stailausta onkin ihana katsella ja ihastella, kaipaisin silti ehkä vaihtoehtoja sen marimekko-leggings ja eteerinen korkkari-kynähame-linjan välistä. Sellaista toimivaa ja silti tyylikästä. Itsehän siis pyrin seikkailemaan jossain tuolla kaipaamassani välimaastossa ja tiedän myös muita, jotka sitä menestyksekkäästi tekevät. Eli jos minusta joskus isona tulis oikea stailaaja niin näkisin tässä markkinaraon. Asukokonaisuuksia tyylikkäille naisille ja meille äideille, jotka tekevät muutakin kuin seisovat nätisti paikallaan kuvissa.

 

Uskon, että osittain tähän aiheeseen liittyy myös suomalaisen naisen suhde omaan ulkonäköön. Tai no, minulla ainakin liittyy. Olen pohtinut tätä aihetta jo aiemminkin mm. täällä postauksessa. Miksi suomalaiselle naiselle tämä itseensä panostaminen on yleisesti aika vaikeaa tai sitä ainakin joutuu monin tavoin perustelemaan. Vai olenko kenties yksin tämän ajatuksen ja kokemuksen kanssa? Onko kyse itsetunnosta? Jos ei arvosta itseään, ei ehkä ajattele myöskään olevansa sen arvoinen, että itseen voisi panostaa. Tunnistan tätä itsessäni todella paljon. Mun ihana mies on onnistunut kitkemään minusta näitä piirteitä tehokkaasti lahjomalla ja käyttämällä hyvinvointiini rahaa ja tarjonnut siihen myös omaa aikaa. Silti se aina sieltä nousee: ansaitsenko minä tämän nyt todella tai en minä nyt tätä oikeasti tarvitse. No suomalainen nainen: kyllä sinä ansaitset näyttää kauniilta ja satsata itseesi. Koska juuri sinä olet ainutlaatuinen ja arvokas, ettäs tiedät!

Loppuun vielä Tom Fordin sitaatti pukeutumiseen liittyen, joka puhutteli itseäni (suomennos oma, täällä alkuperäinen)

 

”Jos minulta kysytään, hyvin pukeutuminen on tavallaan osa hyviä tapoja. Kun seisot huoneessa, olet osa sitä huonetta ja kalustusta samalla tavoin kuin huoneessa oleva tuoli tai veistos. Olet osa jonkun näkymää, osa sitä maailmaa, ja siksi sinun tulisi pukeutua hyvin. Minusta se osoittaa kunnioitusta, jos teet parhaasi näyttääksesi mahdollisimman hyvältä.”

Tom Ford